Tietoa Meistä

Tänä päivänä Suomen Kiviteollisuus Oy:n pääasiallinen toimiala on graniitin louhinta ja raakakiven vienti. Keskittymällä niihin se on kohonnut yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä raakakiven tuottajista.

Tuotanto on pitkälti mekanisoitua. Vuodesta 1997 olemme käyttäneet louhinnassa myös timanttivaijerisahaa. Niiden avulla voimme tuottaa kooltaan ja muodoltaan korkealaatuisempia lohkareita, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeita entistä paremmin. Kokeneiden ja ammattitaitoisen työntekijöidemme ansiosta pystymme toimittamaan kiviä ympäri vuoden.

Finska etsii koko ajan uusia esiintymiä ja kivilaatuja. Se takaa, että yrityksemme pysyy ajan hermoilla ja voimme tarjota asiakkaillemme uusia ja mielenkiintoisia materiaaleja perinteikkäämpien kivilajien lisäksi. Yrityksemme kiinnittää myös tarkasti huomiota ympäristönsuojelun säädöksiin kaikessa toiminnassaan.

Finska on tuottanut graniittia, josta on valmistettu lukuisia kauniita rakennuksia ympäri maailman. Vilkas tuotanto takaa raaka-aineen nopean ja luotettavan tarjonnan, joten suurtenkin projektien kivet pystytään toimittamaan täsmällisesti.

Korkean laadun, sekä värin ja rakenteen yhtenäisyyden vuoksi kivemme sopivat erinomaisesti suurienkin rakennusten materiaaliksi. Asiakkaamme pystyy valitsemaan laajasta valikoimastamme laadun ja värin suhteen juuri heidän käyttötarkoitukseensa parhaiten soveltuvan materiaalin.

Jotta asiakkaittemme kilpailukyky säilyisi korkeana ja tuotantokustannukset alhaalla, Finska ottaa huomioon erityisesti seuraavat seikat:

VÄRIN YHTENEVÄISYYS

Lohkareet on luokiteltu värin ja laadun mukaan. Laajan tuotannon ansiosta voimme ylläpitää tiukasti kiinni laatuvaatimuksistamme. Lisäksi se takaa yhtenäisen värin ja laadun saatavuuden kaikenlaisiin projekteihin

KIVEN KOKO

Päämääränämme on aina louhia kaikenkokoisia kiviä. Laaja tuotantomme takaa kaikenkokoisten kivien saatavuuden.

KIVEN MUOTO

Kehittyneen louhintateknologian johdosta lohkareiden muoto tuo asiakkaalle maksimaalisen hyötysuhteen jatkojalostuksessa kaikilla laitteilla.

KIVEN FYYSISET OMINAISUUDET

Korkea taivutuslujuus mahdollistaa ohuempien levyjen käytön kun samanaikaisesti alhaisen taivutusvetolujuuden ansiosta tuotteiden ulkonäkö pysyy muuttumattomana vuodesta toiseen.

TARKKA LAADUNVALVONTA

Finska kiinnittää erityisesti huomiota laadunvalvontaan. Louhimoillamme tuotetut kivet täyttää CEN/TC246 vaatimukset.

Suomen Kiviteollisuus Oy
Vinkkiläntie 5
23200 Vinkkilä

Puh. 040 1625 894
Fax 02 43 32 600
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
» Kaikki yhteystiedot